Esitys 25.4.

Vapriikissa vaivatta muinaisen Ostian arkeen

Olin mukana järjestämässä Hämeenlinnan Finlandia-Italia ry:n retkeä Tampereelle, jossa kohteina olivat huikea näyttely Ostia - portti Roomaan (esillä 10.5. asti) sekä ravintola Piemonte. Pääsimme tutustumaan maailmallisessakin mittakaavassa ainutlaatuiseen näyttelyyn Katariina Mustakallion opastamana - hän jos kuka tunsi tämän kokonaisuuden.

Rooman vanhaa satamakaupunkia ja sen elämää esiteltiin monesta arkisesta näkökulmasta. Kokonaisuus näin maallikon mielestä oli rakennettu hengästyttävän hienosti ja harmonisesti tarjoten yleisten ajatusten lisäksi monenlaisia pikku yksityiskohtia.

Alla kuva arvostetun kätilön hautamuistomerkistä:

Ravintola Piemonte oli minulle uusi, herkulliseksi osoittautunut tuttavuus. Sijainti linja-autoaseman "kulmilla" sopii oivallisesti omille Tampere-retkilleni. Palvelu lähes 50 hengen ryhmällemme oli kätevää ja ystävällistä, brunssi herkullinen (oikeastaan pelkkä antipasto-pöytä olisi riittänyt, sillä se oli todella monipuolinen) ja miljöö kodikas.

Kun kotona reissun hurmaannuttamana tutkin karttaa, ilokseni havaitsin, että kesän majapaikastamme on oikeaan Ostiaan vain hieman yli kahden tunnin ajomatka. Päiväretki sinne siis!

Talamone - pieni merenrantakylä

Koska majapaikkaamme pääsee lauantaina, on parina kertana ollut meillä poikkeama matkan varrella jo perjantaina. Yksi näistä poikkeamista tehtiin Talamone-nimiseen pikku kylään Roomasta hieman luoteeseen. Yövyimme siellä leirintäalueella, joka olisi voinut olla majapaikkana vaikka pidempäänkin.

Kylän huipulla oli linnoitus, jota pääsi katsomaan vapaasti. Niinpä 75% perheestämme kiipesi torniin. Minä nautin KIP (Knit in Public) -päivästä merimaisemassa.

Uimarannalle emme menneet, mutta yhdet parhaimmista jäätelöistä koskaan nautimme kylän kahvilassa. Tässä pienessä kylässä vallitsi leppoisa tunnelma. Myös meri  tuntui ihmeelliseltä.

Soaven alkulähteillä

Koska matkaan Toscanasta Venetsian lentokentälle on syytä varata puoli päivää, ehdimme hyvin jaloitella kylässä, joka osoittautui Soaveksi, tuon tietyn viinin valmistajaksi. Kohde valikoitui sattumalta: nappasin maisemasta kauniin linnoituksen kukkulalla, jonne sitten perheen taitavampi kuski osasi kurvailla.

Auto (kuvassa toki jonkun paikallisen kiesi) jäi tietysti kaupunginmuurin ulkopuolelle, ja sitten lampsimme kylään. Jälleen siisti, viehättävä ympäristö, josta luonnollisesti löysimme myös jäätelöä. Sen virkistäminä teimme pienen kävelyn kylässä, mutta emme harmiksemme ehtineet kiivetä aivan linnoituksen ytimeen.

Kyltti muurissa kertoi, että oli kovasti kunnostettu ja parannettu muuria. Ja kylläpä se ryhdikkäältä näyttikin.

Tännekin voisi poiketa toisen kerran. Silloin mukana täytyisi olla enemmän aikaa, jotta tuonne linnaankin ehtisi.

Taas eläintarhassa

Eräänä kesänä poikkesimme Poppin pienessä eläintarhassa ja kylässä, jonka linnoitus teki lähtemättömän vaikutuksen. Kesän 2018 reissuun nuoriso etsi vaihtoehtoja ja pyöritteli sekä vesi- että eläinpuistoja listoillaan. He päätyivät Parco Zoo Falconaaraan, joka sijaitsee karttaa vapaasti tulkiten Koillis-Italiassa. Joka tapauksessa rannikolla.

Meidän kanssamme samaan aikaan eläintarhaa lähestyi ukkonen, jonka poistuttua lähdimme kuljeskelemaan. Paikka oli ehdottomasti käynnin arvoinen! Hiljainen toki, kaunis, siisti ja rauhallinen. Lämpö lienee osaltaan passivoinut osan eläimistä, mutta suurin osa edusti mallikkaasti lajiaan.

Odotetuin kohta oli se, kun nuoriso pääsi ihan lähelle isoja kissoja.

Kannatti ajella pari tuntia suuntaansa tämän vuoksi. Matkalla näimme hieman toisennäköisiä maisemia, olimme tunnelissä liki 9 kilometriä yhteen kyytiin ja huomasimme viitteitä tippukiviluolista.

Oma suosikkini oli kuitenkin merimaisema, joka oli aivan nurkalla.

Kukkulan kokoinen kylä

Jonkun tv-ohjelman tai nettikanavan innoittamana listasimme kesän 2018 kohteisiin Bagnoregion, jonne majapaikastamme oli noin tunnin ajomatka. Auton hukkaamisen jälkeen oli reilun kilometrin matka "esikaupungin" halki, kunnes saavuimme varsinaisen kohteemme äärelle.

Koska toinen lapsistamme oli kipeä, jäin hänen seurakseen puun varjoon kahvilaan, kun puolet perheestä lähti kohti 700 metrin siltaa ja Bagnoregion kylää. Sillan ylityksestä tuli maksaa pikku summa, mutta kylään pääsi ilmaiseksi. Kuumuudesta huolimatta oli poikkeama kuulemma sen arvoinen.

Kylässä oli ravintoloita ja kahviloita, mutta muuten vaikutti autiolta. Kuvia tuhotusta kylästä oli myös. Harmiksemme juuri tällä reissulla loppui kamerasta akku.

Mikäli liikumme vielä noilla seuduilla, poikkeamme uuudestaan. Paluumatkalla voisi poiketa vaikka Orvietoon, josta kertoo mm. Anna-lehden juttu.

Köysiradalla

Canyon Park -kiipelypuiston löysi isompi lapsi internetin syövereistä talvella 2017, kun aloimme taas pohtia kesän kohteita. Tuo kammotus (äidin mielestä) ja ihastus (etenkin lasten mielestä) sijaitsee Bagni di Luccassa, vähintäänkin mäkisessä luoteis-Toscanassa.

Kolmen hengen liki kahden tunnin kierros oli sopuhintainen, noin 50e, kokonaisuus. Opastus oli selkeää, varustus ja radan toteutus huolellista, ympäristö erittäin kaunis ja siisti. Maisemat hienot! Minua hämmensi lähinnä se, ettei puistossa ollut juuri muita asiakkaita, vain yksi koululaisryhmä ennen pikku ryhmää, jossa perheemme hurjat etenivät.

Paikkaa ei ollut pilattu millään turistikrääsällä eikä oleilualueella. Niinpä omista eväistä ja kaikenlaisesta puuhasta muiden keikkuessa oli hyötyä. Laguuniin olisi toki voinut pulahtaa uimaankin, jos olisi kestänyt kylmää vettä.

Matkamme jatkui Paholaisen sillan pielestä Luccan kaupunkiin.

Kesä 2017 koetteli kolmen kuukauden kuivuudella Italiaakin. Ja tässä vasta kuuakuden kuivuuden jäljiltä havaittavissa joen kapenemista.

Lucca vaikutti virkeältä kaupungilta, jonne voisi palata oikein asioikseen. Jos näin teemme, vuokraamme taatusti tällaisen perhepyörän ja kierrämme kaupungin muurin, joka muodostaa noin 4 kilometrin reitin.