torstai 22. maaliskuuta 2018
Köysiradalla
Canyon Park -kiipelypuiston löysi isompi lapsi internetin syövereistä talvella 2017, kun aloimme taas pohtia kesän kohteita. Tuo kammotus (äidin mielestä) ja ihastus (etenkin lasten mielestä) sijaitsee Bagni di Luccassa, vähintäänkin mäkisessä luoteis-Toscanassa.
Kolmen hengen liki kahden tunnin kierros oli sopuhintainen, noin 50e, kokonaisuus. Opastus oli selkeää, varustus ja radan toteutus huolellista, ympäristö erittäin kaunis ja siisti. Maisemat hienot! Minua hämmensi lähinnä se, ettei puistossa ollut juuri muita asiakkaita, vain yksi koululaisryhmä ennen pikku ryhmää, jossa perheemme hurjat etenivät.
Paikkaa ei ollut pilattu millään turistikrääsällä eikä oleilualueella. Niinpä omista eväistä ja kaikenlaisesta puuhasta muiden keikkuessa oli hyötyä. Laguuniin olisi toki voinut pulahtaa uimaankin, jos olisi kestänyt kylmää vettä.
Matkamme jatkui Paholaisen sillan pielestä Luccan kaupunkiin.
Kesä 2017 koetteli kolmen kuukauden kuivuudella Italiaakin. Ja tässä vasta kuuakuden kuivuuden jäljiltä havaittavissa joen kapenemista.
Lucca vaikutti virkeältä kaupungilta, jonne voisi palata oikein asioikseen. Jos näin teemme, vuokraamme taatusti tällaisen perhepyörän ja kierrämme kaupungin muurin, joka muodostaa noin 4 kilometrin reitin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Esitys 25.4.
Tämä on liitetty Microsoft Office esitys, jonka tarjoaa Office .
-
Kun aloimme pohtia koko perheemme ensimmäistä yhteistä ulkomaanmatkaa kesälle 2014, kohteeksemme valikoitui Italia, koska minä pääsin määr...
-
Koska matkaan Toscanasta Venetsian lentokentälle on syytä varata puoli päivää, ehdimme hyvin jaloitella kylässä, joka osoittautui Soaveks...
-
Canyon Park -kiipelypuiston löysi isompi lapsi internetin syövereistä talvella 2017, kun aloimme taas pohtia kesän kohteita. Tuo kammotu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti