lauantai 13. tammikuuta 2018

Pyhän Fransiskus Assisilaisen kotikonnuilla


Valitettavan hiljaista täällä blogissa on ollut, vaikka Italia ei olekaan ollut tauolla. Liityin viime keväänä Hämeenlinnn Finlandia-Italia -yhdistykseen, yritän yhä oppia kieltä ja seuraan edes jotenkuten sen kulmakunnan asioita. Ja odotan tietenkin Elena Ferranten Napoli-trilogian kolmatta osaa, joka ilmestyy ensi viikolla.

Ensi kesäksi olemme jo ehtineet varata matkan Toscanaan, jossa yövymme jo perinteisesti Podere Ninfeo Cisternellassa, sillä se kauneudellaan, rauhallisuudellaan ja sijainnillaan on vienyt sydämemme perinpohjaisesti. Niinpä listaa vierailukohteistakin olemme jo aloitelleet.

Viime vuoden perusteella en tingi tuumaakaan Assisista. Puolen päivän hellevaelluksessa (kesällä 2017 kolmen kuukauden helle- ja kuivuusjakso runteli mm. Italiaa) kaupunki jäi kesken. Toki näimme paljon, mutta paljon jäi näkemättä. Tämän aamun Helsingin Sanomat vahvisti intoani, sillä haluan nähdä mm. Pyhän Fransiskuksen basilikan, joka on uhmannut sortumatta 22 maanjäristystä. 23. sitten tärisyttikin särkien basilikan ylemmän kupolin.


Mitä sitten näimme?  Yllä olevan veistos, joka kuvaa pyhimyksen vanhempia, oli minulle henkilökohtaisesti vaikuttava elämys. Samoin tuo ajan patina, ihmisten jättämät jäljet niin rakentaessa kuin rakennuksia käyttäessäkin.


Poikkesin yhden pienen kirkon sisälle. Turistijoukot eivät olleet löytäneet tänne, joten hetki ihan hiljaa onnistui.



Ja vaikka tiedämme, että rakkaus ja hyvä tahto tätä maailmaa pyörittävät, jäänee se viisaus vain tiukujen helinäksi maailman myllerryksissä. Assisilaisia kaivataan yhä.

Konkreettisesti maailman myllerryksistä näkyi jälkiä mm. tässä rakennuksessa. Kun kuvaa katsoo tarkasti ylhäältä keskeltä, on siellä maanjäristyksen jäljiltä tiilit epäjärjestyksessä. Muitakin merkkejä löytyy.

Ja tylsän luterilaisen yllätti se määrä "paavillista esineistöä", joksi nimitin kaikkea tavaraa, jota riitti puotitolkulla. Fransiskuksen ristejä, hahmoja vaikkapa seimiastelmiin, magneetteja, avaimenperiä.... Kaikkea mahdollista kuvitettuna uskonnollisin hahmoin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Esitys 25.4.

Tämä on liitetty Microsoft Office esitys, jonka tarjoaa Office .