Kesäkoti-ikävää

 Harvinaisen kalsea kevät on väistämätä nostanut meilläkin matkakuumetta. Pääsemme taas lähtemään tuttuun paikkaan Podere Cisternellaan - jo ihan pian. Silti tuntuu epätodelliselta, että olemme kohta Toscanan valossa ja lämmössä.

Yksi niistä Mitä eniten odotamme -listan asioita on juuri majapaikkamme, joka on rauhallinen, kaunis, hyvin hoidettu ja keskellä kaikkea. Mielenkiinnolla odotan itse sitä, miten se on täksi kesäksi muuttunut. Viime vuonna nimittäin oli lomaviikkomme päätteeksi aukemassa alla olevan kuvan rakennukseen pieni herkkupuoti ja kahvipaikka.

Uimista taidamme odottaa kaikki! Ja kun allas on "omassa pihassa", on sinne helppo hypätä joka välissä ja monta kertaa päivässä.

Kunpa vanhin signora olisi vielä voimissaan! Kuopuksemme kutsuu häntä Titaanimummoksi, sillä rouva ahertaa joka päivä jossainpäin tilaa.
 

Kissoja olemme tavanneet monenlaisia pihapiirissä. Pennut ovat suloisia (tietenkin), aikuiset tarkkailevia ja kaikki viettävät aikaansa varsin virkansa mukaisesti - loikoillen, välillä terottaen kynsiään pihapuihin, tapellen... Olenpa yllättänyt yhden liottamasta häntäänsä uima-altaassa.

Mahtaako Buffon olla paikalla? Tällä nimellä kutsumme yhtä tummaa, raidallista kissaa, jonka toinen korva hieman lerputtaa. Aiempina vuosina hän on vartioinut maisemiaan tyynen rauhallisesti.

Istutukset ovat lumoavia - ruukuissa kasvaa niin kaktuksia kuin pelargonioitakin. Yrttipenkki löytyi pihasta viime vuonna. Sen lisäksi pihatien varrella pensastavat ainakin timjami ja laventeli. Niinpä on mahdollisuus nähdä myös kaikenlaisia pistoroottoreita kukkia pölyttämässä.

Ja koirakin on kotona! Kun emme tienneet huiskahännän nimeä, puhuttelimme sitä Pörröksi. Viime kesänä selvisi, että koiruus on nimeltään Pepe. Kun istuskelimme patiolla ruokailemassa, tuli joko joku kissoista tai Pepe hyvin usein seuraksemme.

Jos eivät kukot elämöi, töräyttelevät aasit aika ajoin äänimerkkejään. Kummastakaan eläinlajista ei ole yöllä metelöijäksi, mutta muuten hiljaiseen äänimaisemaan ne tuovat päiväsaikaan oman mausteensa. Kesällä 2016 aaseja oli kolme.

Kesällä 2015 tuloiltana aloin kuunnella minulle uutta kilkatusta. Lähdin äänen perään ja näin lammaslauman, joka juoksenteli pellolla. Niitä paimensi paimenkoira, jonka pentu ja isäntä seurasivat pellon laidalla touhuja. Sain joukon kuvaan kotimatkaltaan.

Näitä tuttuja asioita ja uusia kokemuksia odotamme jo kovasti!