keskiviikko 15. elokuuta 2018

Talamone - pieni merenrantakylä



Koska majapaikkaamme pääsee lauantaina, on parina kertana ollut meillä poikkeama matkan varrella jo perjantaina. Yksi näistä poikkeamista tehtiin Talamone-nimiseen pikku kylään Roomasta hieman luoteeseen. Yövyimme siellä leirintäalueella, joka olisi voinut olla majapaikkana vaikka pidempäänkin.



Kylän huipulla oli linnoitus, jota pääsi katsomaan vapaasti. Niinpä 75% perheestämme kiipesi torniin. Minä nautin KIP (Knit in Public) -päivästä merimaisemassa.


Uimarannalle emme menneet, mutta yhdet parhaimmista jäätelöistä koskaan nautimme kylän kahvilassa. Tässä pienessä kylässä vallitsi leppoisa tunnelma. Myös meri  tuntui ihmeelliseltä.


perjantai 10. elokuuta 2018

Soaven alkulähteillä


Koska matkaan Toscanasta Venetsian lentokentälle on syytä varata puoli päivää, ehdimme hyvin jaloitella kylässä, joka osoittautui Soaveksi, tuon tietyn viinin valmistajaksi. Kohde valikoitui sattumalta: nappasin maisemasta kauniin linnoituksen kukkulalla, jonne sitten perheen taitavampi kuski osasi kurvailla.


Auto (kuvassa toki jonkun paikallisen kiesi) jäi tietysti kaupunginmuurin ulkopuolelle, ja sitten lampsimme kylään. Jälleen siisti, viehättävä ympäristö, josta luonnollisesti löysimme myös jäätelöä. Sen virkistäminä teimme pienen kävelyn kylässä, mutta emme harmiksemme ehtineet kiivetä aivan linnoituksen ytimeen.





Kyltti muurissa kertoi, että oli kovasti kunnostettu ja parannettu muuria. Ja kylläpä se ryhdikkäältä näyttikin.






Tännekin voisi poiketa toisen kerran. Silloin mukana täytyisi olla enemmän aikaa, jotta tuonne linnaankin ehtisi.

lauantai 4. elokuuta 2018

Taas eläintarhassa

Eräänä kesänä poikkesimme Poppin pienessä eläintarhassa ja kylässä, jonka linnoitus teki lähtemättömän vaikutuksen. Kesän 2018 reissuun nuoriso etsi vaihtoehtoja ja pyöritteli sekä vesi- että eläinpuistoja listoillaan. He päätyivät Parco Zoo Falconaaraan, joka sijaitsee karttaa vapaasti tulkiten Koillis-Italiassa. Joka tapauksessa rannikolla.

Meidän kanssamme samaan aikaan eläintarhaa lähestyi ukkonen, jonka poistuttua lähdimme kuljeskelemaan. Paikka oli ehdottomasti käynnin arvoinen! Hiljainen toki, kaunis, siisti ja rauhallinen. Lämpö lienee osaltaan passivoinut osan eläimistä, mutta suurin osa edusti mallikkaasti lajiaan.







Odotetuin kohta oli se, kun nuoriso pääsi ihan lähelle isoja kissoja.



Kannatti ajella pari tuntia suuntaansa tämän vuoksi. Matkalla näimme hieman toisennäköisiä maisemia, olimme tunnelissä liki 9 kilometriä yhteen kyytiin ja huomasimme viitteitä tippukiviluolista.



Oma suosikkini oli kuitenkin merimaisema, joka oli aivan nurkalla.


maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kukkulan kokoinen kylä

Jonkun tv-ohjelman tai nettikanavan innoittamana listasimme kesän 2018 kohteisiin Bagnoregion, jonne majapaikastamme oli noin tunnin ajomatka. Auton hukkaamisen jälkeen oli reilun kilometrin matka "esikaupungin" halki, kunnes saavuimme varsinaisen kohteemme äärelle.


Koska toinen lapsistamme oli kipeä, jäin hänen seurakseen puun varjoon kahvilaan, kun puolet perheestä lähti kohti 700 metrin siltaa ja Bagnoregion kylää. Sillan ylityksestä tuli maksaa pikku summa, mutta kylään pääsi ilmaiseksi. Kuumuudesta huolimatta oli poikkeama kuulemma sen arvoinen.


Kylässä oli ravintoloita ja kahviloita, mutta muuten vaikutti autiolta. Kuvia tuhotusta kylästä oli myös. Harmiksemme juuri tällä reissulla loppui kamerasta akku.



Mikäli liikumme vielä noilla seuduilla, poikkeamme uuudestaan. Paluumatkalla voisi poiketa vaikka Orvietoon, josta kertoo mm. Anna-lehden juttu.



torstai 22. maaliskuuta 2018

Köysiradalla


Canyon Park -kiipelypuiston löysi isompi lapsi internetin syövereistä talvella 2017, kun aloimme taas pohtia kesän kohteita. Tuo kammotus (äidin mielestä) ja ihastus (etenkin lasten mielestä) sijaitsee Bagni di Luccassa, vähintäänkin mäkisessä luoteis-Toscanassa.

Kolmen hengen liki kahden tunnin kierros oli sopuhintainen, noin 50e, kokonaisuus. Opastus oli selkeää, varustus ja radan toteutus huolellista, ympäristö erittäin kaunis ja siisti. Maisemat hienot! Minua hämmensi lähinnä se, ettei puistossa ollut juuri muita asiakkaita, vain yksi koululaisryhmä ennen pikku ryhmää, jossa perheemme hurjat etenivät.



Paikkaa ei ollut pilattu millään turistikrääsällä eikä oleilualueella. Niinpä omista eväistä ja kaikenlaisesta puuhasta muiden keikkuessa oli hyötyä. Laguuniin olisi toki voinut pulahtaa uimaankin, jos olisi kestänyt kylmää vettä.


Matkamme jatkui Paholaisen sillan pielestä Luccan kaupunkiin.



Kesä 2017 koetteli kolmen kuukauden kuivuudella Italiaakin. Ja tässä vasta kuuakuden kuivuuden jäljiltä havaittavissa joen kapenemista.


Lucca vaikutti virkeältä kaupungilta, jonne voisi palata oikein asioikseen. Jos näin teemme, vuokraamme taatusti tällaisen perhepyörän ja kierrämme kaupungin muurin, joka muodostaa noin 4 kilometrin reitin.



lauantai 13. tammikuuta 2018

Pyhän Fransiskus Assisilaisen kotikonnuilla


Valitettavan hiljaista täällä blogissa on ollut, vaikka Italia ei olekaan ollut tauolla. Liityin viime keväänä Hämeenlinnn Finlandia-Italia -yhdistykseen, yritän yhä oppia kieltä ja seuraan edes jotenkuten sen kulmakunnan asioita. Ja odotan tietenkin Elena Ferranten Napoli-trilogian kolmatta osaa, joka ilmestyy ensi viikolla.

Ensi kesäksi olemme jo ehtineet varata matkan Toscanaan, jossa yövymme jo perinteisesti Podere Ninfeo Cisternellassa, sillä se kauneudellaan, rauhallisuudellaan ja sijainnillaan on vienyt sydämemme perinpohjaisesti. Niinpä listaa vierailukohteistakin olemme jo aloitelleet.

Viime vuoden perusteella en tingi tuumaakaan Assisista. Puolen päivän hellevaelluksessa (kesällä 2017 kolmen kuukauden helle- ja kuivuusjakso runteli mm. Italiaa) kaupunki jäi kesken. Toki näimme paljon, mutta paljon jäi näkemättä. Tämän aamun Helsingin Sanomat vahvisti intoani, sillä haluan nähdä mm. Pyhän Fransiskuksen basilikan, joka on uhmannut sortumatta 22 maanjäristystä. 23. sitten tärisyttikin särkien basilikan ylemmän kupolin.


Mitä sitten näimme?  Yllä olevan veistos, joka kuvaa pyhimyksen vanhempia, oli minulle henkilökohtaisesti vaikuttava elämys. Samoin tuo ajan patina, ihmisten jättämät jäljet niin rakentaessa kuin rakennuksia käyttäessäkin.


Poikkesin yhden pienen kirkon sisälle. Turistijoukot eivät olleet löytäneet tänne, joten hetki ihan hiljaa onnistui.



Ja vaikka tiedämme, että rakkaus ja hyvä tahto tätä maailmaa pyörittävät, jäänee se viisaus vain tiukujen helinäksi maailman myllerryksissä. Assisilaisia kaivataan yhä.

Konkreettisesti maailman myllerryksistä näkyi jälkiä mm. tässä rakennuksessa. Kun kuvaa katsoo tarkasti ylhäältä keskeltä, on siellä maanjäristyksen jäljiltä tiilit epäjärjestyksessä. Muitakin merkkejä löytyy.

Ja tylsän luterilaisen yllätti se määrä "paavillista esineistöä", joksi nimitin kaikkea tavaraa, jota riitti puotitolkulla. Fransiskuksen ristejä, hahmoja vaikkapa seimiastelmiin, magneetteja, avaimenperiä.... Kaikkea mahdollista kuvitettuna uskonnollisin hahmoin.


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kun mikään ei ole suorassa


 Autostrada halki Italian on tuiki tarpeellinen reitti, mutta toisinaan ei ole tarvetta sille. Yhteen reissuumme pääsimme lähtemään jo perjantaina, jolloin oli "pakko" etsiä yösija jostakin. Ajoimme Milanosta rannikolle Marina di Massaan, jossa olikin oikein mukavaa jaloitella. Pilvinen sää ei haitannut paikallisia rantakissoja, mutta me amatöörit olimme haudanneet uimapukumme liian syvälle kapsäkkeihimme. Tulipa taas oppia kantapään kautta.




Tauko jatkui ruokaostoksille. Oma verensokerini oli jo niin alhaalla, että meinasin saada itku-potkuraivarit juustotiskillä. Miksi ei kotona ole tällaisia?


Yösijamme oli pieni majatalo jossakin Carraran marmorivarastojen toisella puolella. Maisemat olivat hulppeat, tie paikoin auton levyinen eikä yhtäkään suoraa kohtaa ollut taatusti koko matkalla.

Vuoripurosta muutama ukko täytti vesiastioita, pyöräilijöitä löytyi näistäkin mäistä ja kuin jostakin tv-sarjasta olisi karannut kohtaus: pastori paimensauvoineen johdatti pientä joukkoa seurakuntalaisiaan ylämäessä, kirjaimellisesti kaidalla tiellä.



Yön aikana toivuimme kurvittelusta ja Luccan kautta ajelimme Pisaan tarkistamaan, pitävätkö huhut tornista paikkansa. Mikäli tallella olisi tyttäremme ottama kuva, voisimme toista väittää - hän sai tornin ikuistettua suoraankin.

Mutta kohti Ihmeiden aukiota ja tosi turistina muiden kaltaisten joukkoon.


Kastekappeli, torni ja muut rakennukset tutkimme vain ulkoapäin. Edes perheemme utelian kiipeilijä ei lähtenyt jonottamaan torniin kipuamista varten. Tylsyyksissämme arvelimme, että maisemat olisivat aika tasaiset. Ainakin siltä ne näyttivät, kun laskeuduimme mäenrinnettä kohti kaupunkia.



Tornin molemmin puolin oli kuin taiji-tunti menossa, kun näitä turismin huipentuma -kuvia otettiin.




Ja pitihän minunkin koettaa hetki kannatella tornia.

Talamone - pieni merenrantakylä

Koska majapaikkaamme pääsee lauantaina, on parina kertana ollut meillä poikkeama matkan varrella jo perjantaina. Yksi näistä poikkeamist...