maanantai 16. tammikuuta 2017

Öljyä, oliiveja, pasta, pitsaa - riittävästikö?

Saku Tuominen on joukkoineen tehnyt ainakin näin amatöörikokin tarpeisiin hyvin riittävät ja perusteelliset keittokirjat. Jokainen on ilmestyessään päätynyt mm. Glorian Ruoka ja Viini -lehden esittelyihin sekä kirjakauppojen myydyimpien listoille ja toisaalta välttänyt joutumasta ale-laariin nopeasti. Nämä kriteerit kertonevat myös teosten "painavuudesta".

Sarjan ensimmäinen, Aglio & olio. Yksinkertaisen pastan A & O (Tuominen, Saku - Koski, Tuukka - Kivilahti, Kimmo; Tammi 2007) esittelee perusteellisesti pastan. Sen mukana pääsee mm. pastatehtaalle, pohtimaan pastan terveellisyyttä ja tutkimaan, mitä oman keittiön välineistöstä puuttuu. Ohjeitakin on noin 200 sivua. Vaikka teos on myös kauniisti kuvitettu, se ei ole ensisijaisesti kuvakirja - toisin kuin niin moni keittokirja viime vuosina on ollut. Tietokirjaksikin tätä voisi tituleerata.

Sama tekijäjoukko (Tuominen, Saku - Koski, Tuukka - Kivilahti, Kimmo; Tammi 2007) opastaa teoksessaan Basta! Italialaisen ruokakulttuurin abc lukijaansa noin 300 sivun verran siihen, mikä riittää. Ohjeet on ryhmitelty sen mukaan, missä kohden ateriaa ne olisivat tarjolla aperitiiveista digestiiveihin.  Tämä teos riittää nimensä mukaisesti pitkälle! Basta!

Uusin teos on saanut yhden tekijän lisää, pitsataituri Luca Platanian. Muita muutoksia (ellei vaihtunutta kustantamoa lasketa) ei olekaan, sillä tämäkin uhkea, muhkea, kaunis tieto- ja ohjepaketti on yhtä perusteellinen kuin molemmat edeltäjänsä. Lukija voi esimerkiksi tutkia pitsan historiaa ja vertailla erilaisia pitsoja ja saa ohjeita taikinaan sekä tomaattikastikkeeseen alkaen hyvän pitsan abc-listoista ja yleisimmistä virheistä. Ja sitten niitä ohjeita - voisin kuvitella, että joka makuun löytyy! Yllättävin taitaa olla osio Pizza dolce, jälkiruokapitsat.

Mihinkään näistä ei kannata tarttua kovin nälkäisenä!

Kuvahaun tulos haulle saku tuominen aglio olio      Kuvahaun tulos haulle saku tuominen aglio olio Kuvahaun tulos haulle saku tuominen aglio olio                                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun mikään ei ole suorassa

 Autostrada halki Italian on tuiki tarpeellinen reitti, mutta toisinaan ei ole tarvetta sille. Yhteen reissuumme pääsimme lähtemään jo pe...