Autostrada halki Italian on tuiki tarpeellinen reitti, mutta toisinaan ei ole tarvetta sille. Yhteen reissuumme pääsimme lähtemään jo perjantaina, jolloin oli "pakko" etsiä yösija jostakin. Ajoimme Milanosta rannikolle Marina di Massaan, jossa olikin oikein mukavaa jaloitella. Pilvinen sää ei haitannut paikallisia rantakissoja, mutta me amatöörit olimme haudanneet uimapukumme liian syvälle kapsäkkeihimme. Tulipa taas oppia kantapään kautta.
Tauko jatkui ruokaostoksille. Oma verensokerini oli jo niin alhaalla, että meinasin saada itku-potkuraivarit juustotiskillä. Miksi ei kotona ole tällaisia?
Yösijamme oli pieni majatalo jossakin Carraran marmorivarastojen toisella puolella. Maisemat olivat hulppeat, tie paikoin auton levyinen eikä yhtäkään suoraa kohtaa ollut taatusti koko matkalla.
Vuoripurosta muutama ukko täytti vesiastioita, pyöräilijöitä löytyi näistäkin mäistä ja kuin jostakin tv-sarjasta olisi karannut kohtaus: pastori paimensauvoineen johdatti pientä joukkoa seurakuntalaisiaan ylämäessä, kirjaimellisesti kaidalla tiellä.
Yön aikana toivuimme kurvittelusta ja Luccan kautta ajelimme Pisaan tarkistamaan, pitävätkö huhut tornista paikkansa. Mikäli tallella olisi tyttäremme ottama kuva, voisimme toista väittää - hän sai tornin ikuistettua suoraankin.
Mutta kohti Ihmeiden aukiota ja tosi turistina muiden kaltaisten joukkoon.
Tornin molemmin puolin oli kuin taiji-tunti menossa, kun näitä turismin huipentuma -kuvia otettiin.
Ja pitihän minunkin koettaa hetki kannatella tornia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti